Laadukkaat valaisimet uuteen kotiin

Valaisuun kannattaa kiinnittää huomiota jo talon rakennusvaiheessa. Jos ei itse ole talonrakennuksen, arkkitehtuurin tai sisustusalan ammattilainen, kannattaa palkata ammatti-ihminen avuksi. Valolla on suuri merkitys asuinrakennuksen asukasviihtyvyydelle ja -turvallisuudelle, tai toimistorakennuksissa työskentelevien henkilöiden vireystasolle ja terveydelle. Oikeanlainen valo vaikuttaa positiivisesti myös asiakkaiden ostoskäyttäytymiseen.

Työhuone

Alan asiantuntija osaa neuvoa sähkövedoissa, pistorasioissa ja valaisimien sijoittelussa. Näin nämä asiat ovat kunnossa, eikä sähkötöihin tarvitse myöhemmässä vaiheessa enää palata. Asiantuntija osaa antaa vinkkejä myös valaisinostoksille, tai tarvittaessa hoitaa ne asiakkaan puolesta. Ei ole samantekevää, millainen valaisin katossa killuu. Valaisimilla luodaan haluttua tunnelmaa: esimerkiksi ruokapöydän päällä oleva häikäisevä valaisin ei houkuttele jäämään tunnelmoimaan. Kylpyhuoneessa tai lukunurkkauksessa oleva liian himmeä valo ei taas tee kuin vihaiseksi.

Valon merkitys

Valolla voidaan tehdä ihmeitä! Valo on tietenkin ehdoton edellytys näkemiselle, mikä on valon heijastumisen aistimista ympäröivästä tilasta. Valolla ei vain luoda ja paranneta näkyvyyttä, vaan sillä myös kohennetaan jaksamista, nostetaan vireystilaa ja lisätään tunnetta tilojen avaruudesta. Valaistuksella saadaan aikaan myös haluttua tunnelmaa. Hyvä valaistus on erityisen tärkeää vuoden pimeimpinä aikoina. 

Kaamos rassaa lehmiäkin; ruoka ei maistu, massa ei kasva eikä maitoa heru niin paljon kuin valoisampana aikana.

Lähtökohtana valaistuksen suunnittelemiselle on ihminen. Valosuunnittelija ottaa huomioon se, minkä kaltaisia ihmisiä tiloissa odotetaan liikkuvan. Valaistus on tärkeä osa julkisten tilojen tai seniorikotien esteettömyyttä, sillä ikääntyessä valontarve kasvaa. Kodin valaistus on merkittävässä roolissa ikääntyneiden ja heikkonäköisten kotitapaturmien ennaltaehkäisyssä. Ikänäköön kannattaa varautua jo ennalta, sillä näkökyky alkaa heiketä vähitellen jo 40–45 ikävuoden jälkeen. Myös monet sairaudet diabeteksesta silmänpainetautiin voivat olla syynä näön heikkenemiseen. Siksi kannattaa huolehtia siitä, että etenkin keittiössä on mahdollisuus hyvään valaistukseen, ja että ulko- ja porraskäytävässä näkee hyvin eteensä.

Valaistuksen tarkoitus on parantaa ihmisten, eli tapauksesta riippuen asukkaiden, asiakkaiden tai työntekijöiden, mahdollisuuksia kokea ympäristö onnistuneena, toiminnallisena ja esteettisenä. Valo tulee kulloinkin kyseessä olevassa tilassa tapahtuvaa toimintaa. Viihtyisä ja toimiva ympäristö on kaikkien etu.

Onnistunut valaistusratkaisu

Jotta valaistusratkaisu olisi sekä laadullisesti että määrällisesti onnistunut, voi asiantuntijan apu olla tarpeen.  Valosuunnitteluun perehtynyt asiantuntija ymmärtää, millainen visuaalinen ilme tilaan tarvitaan, ja miten se saadaan aikaan valon värillä, valon suuntaamisella ja valojen sekä varjojen vuoropuhelulla. Luminanssijakaumalla, eli kirkkauseroilla sekä tilan värien toistamisella valon kautta on suuri merkitys tilan käyttäjien näkemismukavuuteen. Valon määrä ja häikäisemättömyys vaikuttavat työskentelymukavuuteen tilassa. Keinovalaistukseen uppoaa toki rahaa, mutta pätevä valosuunnittelija auttaa löytämään energiatehokkaita ratkaisuja keinovalaistukseen.

Valolla voidaan tuoda positiivisesti esiin mikä tahansa ympäristö, esimerkiksi katu, kylpyhuone tai show room. Valo lisää tutkitusti myös asiakasviihtyvyyttä ja -tyytyväisyyttä, joten hyvä valosuunnittelija on tarpeen erityisesti myymälätilojen suunnittelussa. Koska valo vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen, univalverytmiin, mielialaan ja vireystilaan, on se otettava huomioon kaikissa tiloissa, missä tehdään töitä tai missä liikkuu potentiaalisia asiakkaita. Hehkulamput olivat melko himmeitä ja niiden valo sävyltään lämmintä. Tällainen himmeä ja lämmin valo on fysiologisista syistä opittu yhdistämään iltaan ja nukahtamiseen, joten se sai usein asiakkaat uneliaiksi ja väsähtäneiksi. Liian himmeä valo voi etenkin heikkonäköisissä asiakkaissa laukaista myös päänsäryn, ehkä jopa huonovointisuuden, sillä pienten tekstien tihrustaminen kuluttaa keskittymiskykyä. Nykypäivän led-valoilla saadaan aikaa kylmempää, tasaisempaa valoa, jolla myymälätilasta saadaan selkeämpi. Asiakkaat pysyvät pirteämpinä ja ostohalukkuus kasvaa. Asiakas viihtyy myymälässä pidempään ja kuluttaa ehkä enemmän rahaa.

Värikäs huone

Sisustuksellisia näkökulmia ovat, että valolla voi viimeistellä, korostaa, sävyttää, tuoda esiin kolmiulotteisuutta ja muuttaa tilan tunnelmaa. Valolla voidaan korostaa yksityiskohtia, esimerkiksi tuoda esiin jokin kaunis pinnanmuoto, tyylikäs sisustusesine tai arvokas maalaus. Valo jäsentää tiloja, ja sillä voi myös karsia jotain näkyvistä. Se, mitä ei haluta korostaa, voidaan jättää valaisematta.

Louis Poulsen valaisimet ovat hyvä esimerkki valaisimista, mitkä on kehitetty valon ja ihmisen hyvinvoinnin suhde tiedostaen. Louis Poulsenin korkealaatuisten ja äärimmäisten toiminnallisten valaisimien takana ovat muun muassa sellaiset tanskalaiset muotoilun suurnimet kuin Poul Henningsen, Arne Jacobsen ja Verner Panton. Louis Poulsenin mukavaa ja kodikasta tunnelmaa uhkuvista pöytälampuista saa Suomessa pulittaa noin 400–1300 euroa, kattovalaisimista taas 250–2500 euroa.